asiakasvarojen hoitoa koskeva ohje, joka sisältää määräyksiä asiakkaalle kuuluvien varojen hoitamisesta.
Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet, kuten käsittelyn julkisuus, oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta, turvataan pykälän 2 momentin mukaan lailla.
oikeudenkäyntiasiamiehenä saa toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.
Lupajärjestelmän ulkopuolelle ehdotetaan rajattavaksi myös asianosaiseen työ tai virkasuhteessa olevat oikeudenkäyntiasiamiehet.
Kuluttajalla on oikeus saattaa kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen erimielisyys, joka koskee yksittäistä kulutushyödykesopimusta tai muuta kulutushyödykkeen hankin taa, oikeusministeriön alaisuudessa toimivan kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Kuluttajariitalautakunta antaa ratkaisusuosituksia kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisissä riita-asioissa. Lautakunnan päätös on luonteeltaan suositus eikä se ole täytäntöön panokelpoinen eikä sillä ole tuomioistuimen tuomion oikeusvaikutuksia.
Luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia arvioidaan tulevan valvonnan piiriin noin 1 000 henkilöä. Mainituista noin 1 000 henkilöstä kuitenkin noin 400 arvioidaan olevan asianajotoimistoissa työskenteleviä lakimiehiä, joiden toimintaan kohdistuu jo nykyisin samanlainen valvonta kuin asianajajienkin toimintaan. Uusia valvonnan piiriin tulevia olisi siten noin 600 henkilöä. Edellä mainittujen asianajajien ja julkisten oikeusavustajien sekä heitä koskevien valvonta asioiden lukumäärätietojen valossa tämä tarkoittaisi keskimäärin enintään noin 120 uutta valvonta asiaa.
Luvanvaraisuutta puoltavat perusteet koskevat sinänsä pitkälti mainittuja asiamiehiäkin. Heidän kohdallaan puuttuu kuitenkin toimeksiantoon perustuva asiakassuhde asianosaiseen, sillä kyseinen asiamies on työ tai virkasuhteessa asianosaiseen. Asianosainen ei työnantajana ole samanlaisessa suojan tarpeessa kuin asiakas. Myöskään muiden asianosaisten tai tuomioistuimen näkökulmasta ei välttämättä ole suurta eroa siinä, ajaako asiaa esimerkiksi yrityksen toimitus johtaja vai lakimies. Työntekijä on joka tapauksessa työnantajan valvonnan alainen, ja työnantaja on vastuussa työntekijän mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. Työntekijän epäasianmukainen toiminta saattaa johtaa työsuhteen päättämiseen. Sama ammattieettinen säännöstö ja siihen liittyvä valvonta ei myöskään vaikeuksitta soveltuisi tällaisiin asiamiehiin. Lisäksi tavanomaista vaikeammat asiat annetaan yrityksissä ja muissa yhteisöissä usein ulkopuolisen asiamiehen hoidettavaksi.
Vaihtoehtoina edellisessä jaksossa mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi voidaan ajatella tuomioistuimen suorittaman valvonnan tehostamista, oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävän luvanvaraistamista tai asianajo monopolin omaksumista.
Yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävien asioiden osalta ehdotetaan, että lupajärjestelmä olisi lähtökohtaisesti yleinen. Lupajärjestelmä koskisi kaikkia yleisiä tuomioistuimia ja kaikkia niissä käsiteltäviä asiaryhmiä, jollei jonkin asiaryhmän osalta ole toisin säädetty. Merkitystä ei siten olisi esimerkiksi sillä, onko henkilön toiminta ammattimaista vai satunnaista, sillä myös yksittäinen asia on hoidettava ammattitaitoisesti.
Kuluttajariitalautakunta on vuosittain käsitellyt vain muutaman oikeudellisia palveluja koskevan valituksen.
Esityksen mukaan luvan saanut oikeuden käyntiavustaja olisi oikeuskanslerin, valvontalautakunnan ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan valvonnan alainen. Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan velvollisuutena olisi suorittaa vuosittainen valvontamaksu, jonka määrästä säädettäisiin ehdotettavassa laissa
Nykyinen sääntely merkitsee, että oikeudenkäyntiasiamiehenä voi toimia juuri yli opistosta valmistunut lakimies, jolla ei ole lainkaan työkokemusta eikä täydentäviä opintoja. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että asianajaja on suorittanut asianajajatutkinnon ja hänellä on valmistumisen jälkeen vähintään neljän vuoden työkokemus, josta vähintään kaksi vuotta asianajotehtävissä.
Aikaisemmin varsinkin maaseudulla oli hyvin tavallista, että eläkkeelle jääneet poliisit ja kihlakunnanoikeuksien lautamiehinä toimineet henkilöt tarjosivat oikeudellisia palveluja lähinnä laatimalla testamentteja, kiinteistökauppa ja perukirjoja sekä hoitamalla tuomioistuimissa erilaisia hakemus ja kirjaamisasioita. Täsmällistä tietoa ei ole siitä, miten yleistä tällainen palvelu on nykyään, mutta voidaan arvioida, ettei tällaisella lakimieskoulutusta vailla olevien henkilöiden palveluntarjoamisella ole nykyään kovinkaan suurta merkitystä.
Tältä osin yhtenä vaihtoehtona voisi olla hyvän asianajajatavan omaksuminen, mitä puoltaisi myös se, että sitä koskevat säännöt ovat varsin täsmentyneitä hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa ja oikeuskäytännössä. Toisaalta hyvä asianajajatapa on nimen omaan asianajajien ammattikunnan oma ammattieettinen säännöstö, kun taas nyt kyse on muista kuin asianajajista. Velvollisuus noudattaa hyvää asianajajatapaa merkitsisi eräänlaista asianajajien ammattietiikan monopolia. Hyvä asianajajatapa ei kaikilta osin myöskään soveltuisi muihin kuin asianajajiin ja muihin vastaaviin itsenäisiin lakimiehiin, esimerkiksi työ tai virkasuhteessa oleviin lakimiehiin. Lisäksi velvollisuudessa olisi se periaatteellinen ongelma, että hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet valmistellaan ja hyväksytään Asianajajaliiton piirissä.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että valvonnan toimivuuden lisäämiseksi myös tuomioistuinten harjoittamaa valvontaa terävöitetään jonkin verran nykyisestä.
Luvan saaneisiin oikeudenkäyntiavustajiin ei sen sijaan kohdistuisi vastaavaa aktiivista valvontaa kuin asianajajiin. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja ei siten olisi Asianajajaliiton hallituksen valvonnan alainen, eikä esimerkiksi lakiasiaintoimistoihin voitaisi tehdä niin sanottuja toimistotarkastuksia. Myöskään Asianajajaliiton palkkioriitamenettely ei koskisi luvan saaneita oikeuden käyntiavustajia.
Esityksessä ehdotetaankin, että ehdotettavaan lakiin luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) otettaisiin oma säännöksensä luvan saaneiden oikeuden käyntiavustajien ammattieettisistä velvollisuuksista.
Menettely valvonta asioissa vastaisi nykyistä asianajajia koskevaa valvontamenettelyä. Myös luvan saaneisiin oikeudenkäyntiavustajiin kohdistuvat valvonta asiat merkittäisiin julkiseen päiväkirjaan, ja ratkaisuista laadittaisiin julkinen ratkaisuseloste. Valvonta asian ratkaisuun olisi mahdollista hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen, joka jo nykyisin käsittelee asianajajista annetun lain mukaiset valitukset. Jatko muutoksenhaku Helsingin hovioikeudesta edelleen korkeimpaan oikeuteen edellyttäisi valitusluvan saamista.
Asianajaja on lakimies, joka on hyväksytty maan yleisen asianajajayhdistyksen eli julkisoikeudellisen Suomen Asianajajaliiton (jäljempänä myös Asianajajaliitto tai asian ajajayhdistys) jäseneksi. Asianajajien toimin taa sääntelevät asianajajista annettu laki (496/1958), sen nojalla oikeusministeriön päätöksellä (934/2004) vahvistetut Asianajajaliiton säännöt sekä Asianajajaliiton asian ajajien noudatettavaksi vahvistamat erilaiset ohjeet.
Luvan myöntämisen edellytykset vastaisivat ensinnäkin nykyisiä oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentissa olevia oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimuksia. Edellytyksenä olisivat siten ylemmän oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaminen, rehellisyys, sopivuus ja täysi valtaisuus.